tiistai 17. kesäkuuta 2014

Se kukkii sittenkin

Kesän alku on ollut aikamoista syväsukellusta. Ehkä se sai alkunsa matkasta, joka oli irtiotto työstä, kodista ja ylipäätään arjesta. Mielessä on käynyt monenlaista aallokkoa liittyen työpaikkaan, parisuhteeseen ja itseeni, kuten tuossa edellisessä tekstissä jo avauduinkin. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen ystävistä, joiden kanssa on tullut nyt vietettyä enemmän aikaa. Kiitollinen olen myös niistä, joiden tiedän olevan koko ajan tukena ja turvana, vaikka yhteydenpito välillä jääkin arjen jalkoihin. Samoin työkavereiden kanssa käydyt keskustelut ovat antaneet voimia, ja heiltä on riittänyt ymmärrystä joka tilanteeseen. Käsittämättömän siunattu olo näiden ihmisten keskellä! Oma päänsisäinen sekametelisoppa on vielä kaikessa rauhassa selvitettävänä, mutta oli ilo huomata sateisesta ja kylmästä säästä huolimatta Juhannusruusun kukkivan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti