sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ihan pihalla

Nautin kovasti omasta pihasta, mutta en todellakaan ole mikään puutarhuri. Jos olisin rikas, palkkaisin varmaan pihasuunnittelijan :) Mutta nyt täytyy tyytyä omiin pieniin ideoihin, ja otan ilolla vastaan vinkkejä! Meillä on iso tontti, tai oikeastaan kaksi, yhteensä yli hehtaarin. Toinen tontin osa on onneksi kuitenkin koivikkoa, josta minun ei pahemmin tarvitse huolehtia. Talon ympärillä olevaa pihaa olisi tietysti mukava pitää siistinä ja kauniina, harmi vaan, että taidot puuttuu! Pihassa on nurmikkoa, paljon entisen asukkaan istutuksia, elämästään kamppaileva omenapuu, siistimistä kaipaava suihkulähdesysteemi, vaihtoa odottavat ulkovalot... Pihan perällä on perunamaa, jonne olen suunnitellu myös muuta pientä kesäksi kasvamaan. Katsotaan miten käy.

Tänä keväänä olen kuitenkin osannut aloittaa pihahommat jo viime kevättä aiemmin, ja vähän tiennytkin, mitä pitää tehdä (kiitos anopin). Edelleen työnalla on kuitenkin istutusten karsiminen ja sen pohtiminen, kuinka pihasta saisi oman tyylisen.


 Pikkuapulaisten kanssa raivailtiin kuivuneita pensaikkoja.

 Koivikkoa ja harmaita hiuksia aiheuttava kivikasa. Kivien väleihin on laitettu istutuksia, mutta kuka tuota ehtii ja jaksaa kitkeä! Viime vuonna siellä kasvoikin iloisesti kukkaset yhdessä nokkosten kanssa.

Pihassa hengaileva tikka hakee käpyjä ja survoo ne sähkötolpassa olevaan koloseen, siitä on hyvä ruokailla ja viskellä kävyt pitkin pihaa :D

 Tässä hieman villiintynyt ja karun näköinen mansikkamaani...

Uskokaa tai älkää, tähän kasvaa kauniit vaaleanpunaiset pionit. Viime kesänä ne niiden kauneus oli hyvin lyhytikäistä, ja jatkuvassa sateessa niistä tulee ruskeita ja rumia. Hmm.

Tässä todistusaineistoa viime kesältä.

Mutta kyllä siellä pihamaalla jo nyt jotain väriä näkyy!

Viherpeukaloiden ideoita ja neuvoja otetaan vastaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti